perjantai 31. tammikuuta 2014

How I'm?

Hei♥
   Ajattelin tehdä ensimmäisen virallisen postauksen teille nyt kertomalla hieman itsestäni. Jotta teidän olisi helpompi ymmärtää kirjoituksiani ja tapaani kirjoittaa. 
   Olen siis nuori 18vuotias pienoinen Keski-Suomesta. Minä olen pieni ja lyhyt, ujo mutta silti rohkea.
Heikko mutta silti vahva. Yritän luottaa itseeni ja sen myötä muihin, se ei ole minulle helppoa johtuen
tapetusta itseluottamuksesta ja muiden tuhottua luottamuksen, kerron tästä asiasta teille myöhemmin nyt ei vielä ole sen aika.

   Eläimillä on suuri ja tärkeä osa elämässäni. He antavat minulle voimaa ja sen luottamuksen mitä en ihmisistä koskaan saa. He ovat viattomia luontokappaleita joita katsoessa silmiin jo voi paremmin. He eivät koskaan hylkää tarkoituksella vaan siksi että he lähtevät. Heistä jokainen jättää minuun syvät jäljet ja ison paikan heistä jokainen saa minun sydämmeen. Eläimistä rakkauteen tulette blogissani kuulemaan moneen kertaan.
  Harrastan ratsastusta, kirjoittamista, valokuvaamista ja laulamistä. Näistä asioista saan voimaa ja pääsen hetkeksi pois tästä maailmasta. Rentoudun näiden asioiden avulla, ne ovat yksi iso osa elämäni voimavaroista. Mutta harrastuksista myöhemmin lisää.
Yksi osa elämästäni on minun ja mieleni taistelut. Joita koen jokapäivä, käyn tunteideni kanssa suuria taistoja sotatantereella joka ikinen sekuntti, minuutti, tunti, päivä ja hetki. Se ei koskaan ole ollut helppoa, mutta minä olen oppinut taistelemaan. '' Vastoinkäymiset kasvattaa, kunhan nostaa pään sieltä paskasta, oon käyny siel puolel mun matkasta, joten tiedän sen olevan raskasta.''
   Tärkeitä asioita elämässäbi on myös perhe, siihen sisältyy : isä, äiti, veli, siskot ja ystävät kalliit. Nämä ihmiset ovat niitä asioita mitä ei voi verrata rahassa. Tulen aina pitämään näistä ihmisistä huolen ja rakastamaan heitä koko sydämmestäni. He jakavat kanssani kokemuksia ja kasvattavat minua ihmisenä. Ystävistä sen verran että heitä ei ole paljon, mutta sitäkin tiukemmin pidän heistä kiinni. He auttavat minut jaksamaan.
 Taistelen elämässäni myös muita vaikeuksia vastaan joihin kuuluvat: masennus, ahdistus, pelkotilat ja monet muut vaikeat ja kivuliaat asiat joista tulen teille myöhemmin kertomaan. Toivon teille mieluisia, välillä raskaitakin lukuhetkiä. Tältä erää sanon hei 
By: ELISH♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

::selection { color: #FFBEFB; background: #E4E4E4; }